Susiluola  Suupohja Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä    
           
 

Karijoen kunta tukee teollisuuden kehittymistä

Korkotuki teollisuusyritysten investoinneille

Kunta myöntää korkotukea yrityksen investointeja varten ottamille luotoille. Korkotuki on enintään 3%-yksikköä luoton pääomalle ja sitä maksetaan 4 vuoden ajan. Investoinnin on oltava vähintään 
4 000 euron kokoinen.
1.1.2006 alkaen jätettyjen hakemusten osalta korkotukea myönnetään vain sellaisille yrityksille, jotka eivät ole sitä ennen saaneet ja lisäksi päätöksen voi saada kukin yritys vain yhden kerran.

Korkotukea voidaan myöntää teollisuus- tai jalostustoimintaa harjoittavalle, PRH:n yritysrekisteriin merkitylle, ennakkoverovelvolliselle yritykselle yhtiömuodosta riippumatta. Yrityksen kotipaikan on oltava Karijoki, investoinnin on myös sijoittauduttava paikkakunnalle.
Tuki maksetaan yritykselle takautuvasti. Maksun perusteena ovat tositteiden perusteella luotonantajalle maksetut korot.

Karijoki Invest Oy:n pääomasijoitukset yrityksen kehittämiseen

Karijoen kunnan omistama kehitysyhtiö Karijoki Invest Oy sijoittaa osakepääoman vähemmistöosuuksia Karijoella sijaitseviin osakeyhtiöihin. Sijoitettavalle pääomalle ei vaadita vakuuksia. Sijoituksestaan yhtiö haluaa saada normaalin, vuosittaisen osingon. Kehitysyhtiö myy viiden vuoden sisällä osakkeet takaisin pääomistaja-yrittäjille. Yhtiön tulee olla teollisuusyritys tai vastaava jalostusyritys.

 

Karijoen kunnan teollisuustilat

Karijoen kunta omistaa moneen tarkoitukseen sopivia hyväkuntoisia teollisuus- ja palveluyritystiloja. Vuokrataso on erittäin edullinen.

Rakennamme nopeasti aloittaville tai toimintaansa laajentaville yrityksille toimitiloja myös erillisten, tarpeiden mukaan tehtävien suunnitelmien perusteella. Kysymykseen tulee tällöin pitkäaikaiseen vuokraukseen tai lunastukseen perustuva sopimus.

 

 

 

Karijoen wanha kunnantupa

Wanhalla kunnantuvalla keskustassa on useita kooltaan 7-25 m2, viihtyisiä, edullisia vuokratiloja esim. suunnittelu- tai tietotekniikkayrityksille. Vuokriin sisältyvät tietoliikenneyhteydet, osuus talon yhteisiin kahviotiloihin ja siivous.

Lisätietoja tukimuodoista ja tiloista saat ottamalla  yhteyttä
Vt kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, (06) 2413 5903
viljo.kurvinen@karijoki.fi, tai
eam. Ilppo Karesolaan,  040 5959 413 ilppo.karesola@suupohja.fi.

 

 

 
   

Tulosta