KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä peruskoulun
muiden vuosiluokkien osalta erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille.
Toiminnan tavoitteena on tukea lapsen hyvinvointia ja kasvua. Lähtökohtana on turvallisen
kasvuympäristön tarjoaminen sekä vähentää lapsen yksinoloa kotona ennen ja jälkeen
koulupäivän.
Toimintaa järjestetään koulun syys- ja kevätlukukauden aikana.
Toimintaa järjestetään oppilaalle siinä kunnassa, missä toimintaan hakeutuva on
perusopetuksessa.
Toimipaikat: 

Koulujen loma-aikoina toimintaa ei järjestetä. Tuolloin oppilailla on mahdollisuus
saada kunnallista varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen
asiakasmaksujen mukaan.

Toimintaan haetaan erillisella hakulomakkeella. Lapset valitaan toimintaan
lukuvuodeksi kerrallaan. Hakuaika on keväällä.
Hakulomake palautetaan päiväkodille.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
Pappilankuja 2 / Keskitie 4
64350 Karijoki
puh. 040-481 3133

 

ap/ip asiakasmaksut

hakulomake

Lomakkeen voi halutessaan täyttää tietokoneella